13.9.2010

Asian tausta

A vangittiin poissaolevana Helsingin käräjäoikeuden 10.1.2005 tekemällä päätöksellä epäiltynä muun ohessa 18.10.1999, 22.12.1999 ja 20.3.2000 tehdyistä kolmesta törkeästä petoksesta. Helsingin kihlakunnansyyttäjä pyysi 2.2.2005 antamallaan pidätysmääräyksellä A:n pidättämistä ja luovuttamista syytetoimenpiteitä varten. Pidätysmääräys koski muun ohessa kolmea törkeää petosta, jotka oli tehty 18.10.1999, 22.12.1999 ja 20.3.2000 ja joissa A oli rikoksentekijä. Pidätysmääräyksessä esitetyn teko-olosuhteiden kuvauksen mukaan A oli Helsingissä erehdyttänyt
- 18.10.1999 B:tä luovuttamaan Sri Lankassa sijaitsevan määräalan kauppahintana 140 000 markkaa ja liitännäismaksuina vielä 110 000 markkaa salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää kaupan ehtoja aiheuttaen siten B:lle taloudellista tappiota,
- 22.12.1999 C:tä luovuttamaan 129 000 markkaa Sri Lankassa sijaitsevan määräalan kauppahintana ja liitännäismaksuina vielä 1 800 markkaa ja 150 markkaa salaamalla sen, ettei hänellä ollut aikomustakaan täyttää kaupan ehtoja aiheuttaen siten C:lle taloudellista tappiota ja
- 20.3.2000 D:n luovuttamaan 159 000 markkaa Sri Lankassa sijaitsevan määräalan kauppahintana ja liitännäismaksuina vielä 1 800 markkaa salaamalla sen, ettei hänellä ollut aikomustakaan kaupan ehtoja täyttää aiheuttaen siten D:lle taloudellista tappiota.

Vilnan alueoikeus päätti 24.3.2006 luovuttaa A:n Suomeen pidätysmääräyksessä esitetyn luovutuspyynnön perusteella.

A ilmoitti vangitsemisasiaansa käsiteltäessä Helsingin käräjäoikeudessa 12.4.2006, että hän periaatteessa suostui siihen, että häntä voitiin syyttää muistakin teoista kuin luovuttamispäätöksessä mainituista, mutta korosti, ettei hän ollut luovutusmenettelyssä siihen suostunut. A totesi, että luovuttamispäätös koski kaikkia näitä 82 epäiltyä rikosta eli niitä 55, joista esitutkinta oli kesken, ja niitä 27, jotka olivat vireillä.

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Kihlakunnansyyttäjä vaati Helsingin käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta muun ohessa kolmesta törkeästä petoksesta rikoslain 36 luvun 2 §:n nojalla. Syytteiden teonkuvausten mukaan A oli hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt
- syytekohdassa 7 C:n 22.12.1999 ostamaan 129 000 markan kauppahinnasta 1 000 neliömetrin suuruisen maa-alueen Sri Lankasta salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää allekirjoitetun kauppakirjan ehtoja, mikä ilmeni erityisesti laiminlyöntinä aloittaa kaupanvahvistusprosessi heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen, aiheuttaen siten petollisella menettelyllään C:lle taloudellista vahinkoa,
- syytekohdassa 8 B:n 14.1.2000 ostamaan 140 000 markan kauppahinnalla 1 200 neliömetrin suuruisen maa-alueen Sri Lankasta salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää allekirjoitetun kauppakirjan ehtoja, mikä ilmeni erityisesti laiminlyöntinä aloittaa kaupanvahvistusprosessi heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen, aiheuttaen siten petollisella menettelyllään B:lle taloudellista vahinkoa, sekä
- syytekohdassa 9 D:n 20.3.2000 ostamaan 159 000 markan kauppahinnasta 1 575 neliömetrin suuruisen maa-alueen Sri Lankasta salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää allekirjoitetun kauppakirjan ehtoja, mikä ilmeni erityisesti laiminlyöntinä aloittaa kaupanvahvistusprosessi heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen, aiheuttaen siten petollisella menettelyllään D:lle taloudellista vahinkoa. A oli syytekohdissa 7 - 9 kuvatuilla rikoksilla tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä ja tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

C, E ja F B:n oikeudenomistajina sekä D yhtyivät syyttäjän rangaistusvaatimuksiin. E ja F tarkensivat käräjäoikeudessa syyttäjän syytettä kohdan 8 osalta siten, että A oli erehdyttänyt B:n tekemään rangaistusvaatimuksessa tarkoitettuun kauppaan liittyen yhteensä 250 000 markan suoritukset, mistä määrästä 150 000 markkaa oli suoritettu 18.10.1999 ja 100 000 21.6.2000. Lisäksi E ja F esittivät toissijaisen syytteen (kohta 8.2) törkeästä kavalluksesta rikoslain 28 luvun 5 §:n nojalla. Teonkuvauksen mukaan A oli huhtikuussa 2001 anastanut haltuunsa tulleita B:n varoja itselleen 42 046,98 euroa. Koska anastuksen kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus, oli kavallusta pidettävä törkeänä. A ei ollut lupauksestaan huolimatta tehnyt tiliä saamistaan varoista.

A kiisti syytteet.

Käräjäoikeuden tuomio 6.11.2006

Käräjäoikeus totesi A:n luovuttamisen osalta, että kaikki syytteessä tarkoitetut teot olivat sisältyneet luovuttamispyyntöön lukuun ottamatta asianomistajan toissijaista syytettä törkeästä kavalluksesta. A oli kuitenkin vangitsemisasian käsittelyssä 12.4.2006 ilmoittanut, että häntä voitiin syyttää muistakin teoista kuin luovuttamispäätöksessä mainituista.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytekohtien 7 ja 9 osalta törkeästä petoksesta. Syytekohdan 8 osalta käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä petoksesta ja tuomitsi A:n syytekohdassa 8.2 mainitusta törkeästä kavalluksesta. Käräjäoikeus tuomitsi A:n edellä todetuista ja muista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pia Sandvik ja lautamiehet.

Asian käsittely Helsingin hovioikeudessa

A valitti hovioikeuteen.

A vaati, että syyte jätetään tutkimatta syytekohdan 8.2 osalta, koska siinä tarkoitettu törkeä kavallus ei sisältynyt luovutuspyyntöön, jonka nojalla A oli luovutettu Suomeen. Muilta osin A vaati syytteiden hylkäämistä. Vastavalituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä E ja F täsmensivät syytekohdan 8.2 osalta törkeää kavallusta koskevaa teonkuvausta siten, että A oli joko suoraan anastanut B:ltä saamansa varat itselleen käyttämättä niitä siihen tarkoitukseen, johon B oli ne antanut, tai A oli käyttänyt B:ltä kauppahinnan maksuksi saamansa varat ja myynyt B:n kiinteistön eteenpäin saatuaan siihen valtuutuksen sekä jättänyt tilittämättä B:lle tältä saamansa kauppahinnan pitäen varat itsellään.

Syyttäjä esitti hovioikeuden pääkäsittelyssä syytekohtien 7 ja 9 osalta toissijaiset syytteet törkeästä kavalluksesta rikoslain 28 luvun 5 §:n nojalla. Kohdan 7 toissijaisen teonkuvauksen mukaan A oli huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana anastanut C:ltä kauppahintana haltuunsa saamat 129 000 markkaa. A:lla ei ollut ollut oikeutta anastaa rahasummaa, koska hän oli yksipuolisesti purkanut kaupan ja myynyt määräalan edelleen. Jos katsottiin, ettei A:lla ollut velvollisuutta palauttaa koko kauppahintaa, hänen oli kuitenkin katsottava anastaneen se tilittämättä jäänyt osuus kauppahinnasta, jonka A oli saanut edelleen myynnin yhteydessä, ainakin 80 000 markkaa. Kohdan 9 toissijaisen teonkuvauksen mukaan A oli huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana anastanut D:ltä kauppahintana haltuunsa saamansa 159 000 markkaa. A:lla ei ollut ollut oikeutta anastaa rahasummaa, koska hän oli yksipuolisesti purkanut kaupan ja myynyt määräalan edelleen. Jos katsottiin, ettei A:lla ollut velvollisuutta palauttaa koko kauppahintaa, hänen oli kuitenkin katsottava anastaneen se tilittämättä jäänyt osuus kauppahinnasta, jonka A oli saanut edelleen myynnin yhteydessä, ainakin 120 000 markkaa. A oli kohdissa 7 ja 9 tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

C ja D yhtyivät syyttäjän rangaistusvaatimukseen myös toissijaisen syytteen osalta.

A vaati, että toissijaiset syytteet jätetään tutkimatta, koska niissä kuvatut teot eivät olleet sisältyneet luovuttamisen perusteena olleeseen eurooppalaiseen pidätysmääräykseen eikä A suostunut niiden käsittelemiseen.

Hovioikeuden tuomio 16.9.2008

Hovioikeus totesi käsittelyratkaisussaan, että rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 58 §:n 1 momentin mukaan jäsenvaltiosta Suomeen luovutettua henkilöä ei saa asettaa syytteeseen tai rangaista tai häneltä riistää vapautta muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, joka oli luovuttamisen perusteena. Ratkaisevaa arvioitaessa EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentin nojalla sitä, oliko pidätysmääräyksessä ja vaihtoehtoisessa syytteessä kuvatuissa rikoksissa kysymys samasta teosta vai eri teoista, oli teonkuvaus ja siinä esitetyt tosiseikat. Pidätysmääräyksessä kuvatut tosiseikat poikkesivat jossain määrin vaihtoehtoisten rangaistusvaatimusten perusteena olevista tosiseikoista. Myös tekoaika ja rikosnimike poikkesivat pidätysmääräyksestä.

Arvioitaessa sitä, oliko kysymys samasta vai eri teosta, oli ratkaiseva merkitys annettava oikeusvoiman ulottuvuudelle. Jos oikeusvoimavaikutus estää nostamasta myöhemmin uutta syytettä alkuperäisestä syytteestä tietyllä tavalla poikkeavan teonkuvauksen perusteella, oli tällaisen muutoksen tekemisen vireillä olevan oikeudenkäynnin aikana katsottu sallituksi. Oikeusvoiman ulottuvuus puolestaan riippuu siitä, mikä katsotaan oikeusvoiman kannalta samaksi ja mikä eri teoksi. Menettelyssä, jossa kysymys oli joko sopimusta tehtäessä toteutuneesta petoksesta tai myöhemmässä vaiheessa hallinnan saamisen jälkeen toteutuneesta kavalluksesta, voivat sekä tekoaika että -paikka petoksessa olla täysin toiset kuin kavalluksessa. Kavalluskin saattaa toteutua joko anastustekona tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa taikka tilitysvelvollisuuden laiminlyöntinä eri aikana ja paikassa. Oikeusvoimavaikutuksen kannalta näissä on kuitenkin katsottu olevan kysymys samasta teosta. Sama tekijä ei ole voinut samojen varojen suhteen syyllistyä samalla kertaa sekä petokseen että kavallukseen, eikä myöskään samalla kertaa esinekavallukseen ja tilitysvelvollisuuden laiminlyöntiin.

Hovioikeus totesi syytekohdan 8.2 osalta, että pidätysmääräyksessä kuvattu petossyyte ja B:n oikeudenomistajien esittämä kavallussyyte kohdistuivat samoihin varoihin, jotka B oli kauppahintana luovuttanut A:lle ja joiden väitettiin tavalla tai toisella päätyneen tai jääneen oikeudettomasti A:n haltuun. Teon kohde ja seuraus sekä asianomistaja pysyivät vaihtoehtoisessa teonkuvauksessa samoina. A ei ollut voinut yhtäaikaa sekä hankkia varoja itselleen petoksella että anastaa niitä saatuaan ne ensin haltuunsa. Hovioikeus katsoi, että kohdassa 8.2 tarkoitetussa rikoksessa ei ollut kysymys muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, joka oli luovuttamisen perusteena. A:n syyttämiselle ja tuomitsemiselle kohdassa 8.2 tarkoitusta rikoksesta ei ollut EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentin nojalla estettä.

Syytekohtien 7 ja 9 osalta hovioikeus viittasi kohdan 8.2 osalta oikeusvoimasta lausuttuun ja totesi, että myös kohtien 7 ja 9 törkeää petosta ja törkeää kavallusta koskevissa vaihtoehtoisissa syytteissä kuvatussa menettelyssä oli oikeusvoiman kannalta kyse samasta teosta. Syyttäjällä oli siten vielä hovioikeudessakin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 17 §:n 2 momentin nojalla oikeus vedota uuteen seikkaan syytteen tueksi. Kohdassa 8.2 esitetyillä perusteilla hovioikeus katsoi, että kohtia 7 ja 9 koskevissa vaihtoehtoisissa syytteissä kerrotussa menettelyssä ei ollut kysymys muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, joka oli luovuttamisen perusteena. Näin ollen A:n syyttämiselle ja tuomitsemiselle ei näiltäkään osin ollut estettä EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentin nojalla.

Hovioikeus katsoi, ettei A ollut syytekohtien 7 ja 9 osalta syyllistynyt törkeisiin petoksiin vaan niihin törkeisiin kavalluksiin, joista hänelle oli toissijaisesti vaadittu rangaistusta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota kohdan 8.2 osalta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden A:lle tuomitsemaa vankeusrangaistusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Miettinen, Tuomas Nurmi ja Mia Sundström.

Perustelut

Asian tausta

1. Helsingin kihlakunnansyyttäjän annettua eurooppalaisen pidätysmääräyksen A:n pidättämiseksi ja luovuttamiseksi syytetoimenpiteitä varten Vilnan alueoikeus on 24.3.2006 päättänyt luovuttaa A:n Suomeen pidätysmääräyksessä yksilöityjen rikosten perusteella. Pidätysmääräyksen mukaan A:ta epäiltiin muun ohessa kolmesta törkeästä petoksesta. Pidätysmääräyksessä esitetyn teko-olosuhteiden kuvauksen mukaan A oli Helsingissä erehdyttänyt 18.10.1999 B:n luovuttamaan Sri Lankassa sijaitsevan määräalan kauppahintana 140 000 markkaa ja liitännäismaksuina vielä 110 000 markkaa salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää kaupan ehtoja aiheuttaen siten B:lle taloudellista tappiota, 22.12.1999 C:n luovuttamaan 129 000 markkaa Sri Lankassa sijaitsevan määräalan kauppahintana ja liitännäismaksuina vielä 1 800 markkaa ja 150 markkaa salaamalla sen, ettei hänellä ollut aikomustakaan täyttää kaupan ehtoja aiheuttaen siten C:lle taloudellista tappiota, ja 20.3.2000 D:n luovuttamaan 159 000 markkaa Sri Lankassa sijaitsevan määräalan kauppahintana ja liitännäismaksuina vielä 1 800 markkaa salaamalla sen, ettei hänellä ollut aikomustakaan kaupan ehtoja täyttää aiheuttaen siten D:lle taloudellista tappiota.

2. Kihlakunnansyyttäjä on Helsingin käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta kolmesta törkeästä petoksesta. Syytteiden teonkuvausten mukaan A oli hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt
- syytekohdassa 7 C:n 22.12.1999 ostamaan 129 000 markan kauppahinnasta 1 000 neliömetrin suuruisen maa-alueen Sri Lankasta salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää kauppakirjan ehtoja, mikä ilmeni erityisesti laiminlyöntinä aloittaa kaupanvahvistusprosessi heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen, ja
- syytekohdassa 8 B:n 14.1.2000 ostamaan 140 000 markan kauppahinnalla 1 200 neliömetrin suuruisen maa-alueen Sri Lankasta salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää kauppakirjan ehtoja, mikä ilmeni erityisesti laiminlyöntinä aloittaa kaupanvahvistusprosessi heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen, sekä
- syytekohdassa 9 D:n 20.3.2000 ostamaan 159 000 markan kauppahinnasta 1 575 neliömetrin suuruisen maa-alueen Sri Lankasta salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää allekirjoitetun kauppakirjan ehtoja, mikä ilmeni erityisesti laiminlyöntinä aloittaa kaupanvahvistusprosessi heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen. A oli syytekohdissa 7 - 9 mainituilla rikoksilla, joilla oli aiheutettu asianomistajille taloudellista vahinkoa, tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä, ja tekoja oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeinä.

3. E ja F ovat käräjäoikeudessa tarkentaneet syytettä kohdan 8 osalta siten, että A oli erehdyttänyt B:n tekemään rangaistusvaatimuksessa mainittuun kauppaan liittyen yhteensä 250 000 markan suoritukset, mistä määrästä 150 000 markkaa oli suoritettu 18.10.1999 ja 100 000 markkaa 21.6.2000. Lisäksi E ja F ovat käräjäoikeudessa esittäneet toissijaisen syytteen (kohta 8.2) törkeästä kavalluksesta rikoslain 28 luvun 5 §:n nojalla. Teonkuvauksen mukaan A oli huhtikuussa 2001 anastanut haltuunsa tulleita B:n varoja itselleen 42 046,98 euroa. Koska anastuksen kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus, kavallusta oli pidettävä törkeänä. A ei ollut lupauksestaan huolimatta tehnyt tiliä saamistaan varoista. Hovioikeuden pääkäsittelyssä E ja F ovat vielä täsmentäneet syytekohdan 8.2 osalta törkeää kavallusta koskevaa teonkuvausta siten, että A oli joko suoraan anastanut B:ltä saamansa varat itselleen käyttämättä niitä siihen tarkoitukseen, johon B oli ne antanut, tai A oli käyttänyt B:ltä kauppahinnan maksuksi saamansa varat ja myynyt B:n kiinteistön eteenpäin saatuaan siihen valtuutuksen sekä jättänyt tilittämättä B:lle tältä saamansa kauppahinnan pitäen varat itsellään.

4. Syyttäjä on hovioikeudessa pääkäsittelyssä esittänyt toissijaiset syytteet syytekohtien 7 ja 9 osalta törkeästä kavalluksesta rikoslain 28 luvun 5 §:n nojalla, joihin C ja D ovat yhtyneet. Kohdan 7 toissijaisen teonkuvauksen mukaan A oli huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana anastanut C:lta kauppahintana haltuunsa saamat 129 000 markkaa. A:lla ei ollut ollut oikeutta rahasummaan, koska hän oli yksipuolisesti purkanut kaupan ja myynyt määräalan edelleen. Jos katsottiin, ettei A:lla ollut velvollisuutta palauttaa koko kauppahintaa, hänen oli kuitenkin katsottava anastaneen se tilittämättä jäänyt osuus kauppahinnasta, jonka A oli saanut edelleen myynnin yhteydessä, ainakin 80 000 markkaa. Kohdan 9 toissijaisen teonkuvauksen mukaan A oli huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana anastanut D:ltä kauppahintana haltuunsa saamansa 159 000 markkaa. A:lla ei ollut ollut oikeutta rahasummaan, koska hän oli yksipuolisesti purkanut kaupan ja myynyt määräalan edelleen. Jos katsottiin, ettei A:lla ollut velvollisuutta palauttaa koko kauppahintaa, hänen oli kuitenkin katsottava anastaneen se tilittämättä jäänyt osuus kauppahinnasta, jonka A oli saanut edelleen myynnin yhteydessä, ainakin 120 000 markkaa. A oli kohdissa 7 ja 9 tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

(Korkeimman oikeuden tuomion kohta 5 ei sisälly selosteeseen.)

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n muutoksenhakemuksen pohjalta kysymys ensiksi siitä, onko syytekohtia 7 ja 9 koskevien toissijaisten rangaistusvaatimusten tutkimiselle estettä sen johdosta, että ne oli esitetty vasta hovioikeudessa. Toiseksi kysymys on siitä, onko näiden rangaistusvaatimusten sekä jo käräjäoikeudessa syytekohdan 8.2 osalta esitetyn toissijaisen rangaistusvaatimuksen tutkimiselle estettä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan Unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) säännösten vuoksi.

Hovioikeudessa esitettyjen toissijaisten rangaistusvaatimusten tutkiminen

7. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan nostettua syytettä ei saa muuttaa. Syyttäjä voi kuitenkin laajentaa samaa vastaajaa koskevan syytteen käsittämään toisen teon, jos tuomioistuin esitettävään selvitykseen ja muihin seikkoihin nähden katsoo sen soveliaaksi. Pykälän 2 momentin mukaan syytteen muuttamisena ei pidetä sitä, että syyttäjä rajoittaa syytettään tai ilmoittaa toisen lainkohdan kuin haastehakemuksessa taikka vetoaa uuteen seikkaan syytteen tueksi.

8. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 82/1995 vp s. 76) mukaan syytettä ei voi ylemmässä tuomioistuimessa laajentaa pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tavalla koskemaan muuta tekoa. Oikeuskäytännössä tätä on kuitenkin pidetty eräissä tilanteissa mahdollisena (KKO 2003:12). Mainitun hallituksen esityksen (s. 77) mukaan on selvää, että syytettä voidaan pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tarkistaa myös muutoksenhaussa nojautumalla uusiin lainkohtiin ja seikkoihin. Tällaisina uusina seikkoina voidaan lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 9/1997 vp s. 14) mukaan pitää seikkoja, jotka luonnehtivat alkuperäisessä syytteessä kuvattua tekoa, toimintaa tai laiminlyöntiä rikosoikeudellisesti merkityksellisessä suhteessa mutta jotka eivät kuitenkaan muuta alunperin kuvattua tekoa toteutus- tai ilmenemistavaltaan muunlaiseksi toiminnaksi tai laiminlyönniksi.

9. Alkuperäisten törkeää petosta koskevien syytekohtien 7 ja 9 teonkuvausten mukaan A oli erehdyttänyt C:n 22.12.1999 ja D:n 20.3.2000 ostamaan maa-alueet ilman, että hänellä oli tarkoitustakaan täyttää kauppojen ehtoja, ja näin menetellessään aiheuttanut C:lle ja D:lle taloudellista vahinkoa. Hovioikeudessa esitettyjen toissijaisten, törkeää kavallusta koskevien syytteiden teonkuvausten mukaan A oli huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana anastanut haltuunsa saamat kauppahinnat tai jättänyt tilittämättä sen osan kauppahinnoista, jonka hän oli saanut myydessään määräalat edelleen. Toissijaisten syytteiden mukaan A:lla ei ollut oikeutta kauppahintoihin, koska hän oli yksipuolisesti purkanut kaupat ja myynyt määräalat edelleen.

10. Alkuperäisten syytteiden mukaan A:n kauppojen yhteydessä noudattaman menettelyn rikosoikeudellinen moitittavuus on siten liittynyt asianomistajien erehdyttämiseen jo kauppojen solmimisvaiheesta lähtien, kun taas toissijaisten syytteiden mukaan hänen tahallinen rikollinen menettelynsä on rajoittunut vain siihen, että hän oli sittemmin perusteetta jättänyt palauttamatta haltuunsa saamansa kauppahinnat tai niiden osan. Toissijaisten syytteiden mukaisten kavallusrikosten toteuttamistapakin on poikennut alkuperäisissä syytteissä kuvatuista petoksista siten, että kun alkuperäisten syytteiden mukaan A on erehdyttämällä asianomistajat kaupantekoon saanut rikoksella haltuunsa asianomistajien maksamat kauppahinnat, hän on toissijaisten syytteiden mukaan ne sittemmin anastanut jättämällä ne perusteetta palauttamatta asianomistajille. Näistä syistä myös rikosten tekoajoiksi on toissijaisissa syytteissä yksilöity myöhempi ajankohta kuin alkuperäisissä syytteissä.

11. Rikosnimikkeidensä lisäksi alkuperäiset ja toissijaiset syytteet ovat siten poikenneet toisistaan teonkuvaustensa eräiden yksityiskohtien osalta. Sekä alkuperäisissä että toissijaisissa syytteissä on kuitenkin tarkastelun kohteena ollut se kauppatapahtumiin liittynyt A:n väitetty rikollinen menettely, jonka seurauksena asianomistajien maksamat kauppahinnat olivat perusteetta päätyneet A:n haltuun. Kauppoihin liittyneiden tapahtumien muodostaneen kokonaisuuden sijasta tämä tarkastelu on toissijaisissa syytteissä rajoitettu koskemaan kauppahintojen palauttamisvelvollisuutta kauppojen purkamisvaiheessa. Rikosten asianomistajataho ja ilmenemismuoto eli asianomistajille aiheutunut vahinko ovat pysyneet muuttumattomina A:n menettelyn vaihtoehtoisista oikeudellisista jäsentelyistä huolimatta. Eroavuudet teonkuvauksissa ovatkin seurausta lähinnä siitä, mitä olennaisesti saman historiallisen tapahtumainkulun vaihetta tai piirrettä on A:n menettelyn rikosoikeudellisessa arvioinnissa korostettu. Näin ollen ja kun asianomistajiin kohdistunut A:n menettely kiinteistönkauppojen yhteydessä saatuihin kauppahintoihin liittyen voi tulla vain kertaalleen rikosoikeudellisesti tuomioistuimessa arvioitavaksi, sanotunlainen syytteen tarkistaminen hovioikeudessa on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 17 §:n 2 momentin nojalla ollut sallittua. Tämän kysymyksen arvioinnissa merkitystä ei ole sillä, että syytekohtien 7 ja 9 osalta kysymyksessä oleva syytteiden tarkistaminen on tapahtunut vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä.

EU-luovuttamislain säännösten merkitys toissijaisten syytteiden tutkimisen kannalta

12. Tältä osin asiassa on kysymys siitä, onko A:ta syytekohtien 7 - 9 mukaisten toissijaisten syytteiden osalta syytetty EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin muista kuin luovuttamisen perusteena olleista rikoksista ja onko syytteiden tutkimiselle tästä syystä ollut este.

Sovellettavat säännökset ja niitä koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisu

13. EU-luovuttamislain 14 §:n mukaan kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön tulee sisältää muun muassa tiedot rikoksen luonteesta ja oikeudellisesta luokittelusta, erityisesti niiden tekojen osalta, jotka eivät edellytä kaksoisrangaistavuutta, sekä kuvauksen olosuhteista, joissa rikos on tehty, mukaan lukien aika, paikka ja se, miten luovutettavaksi pyydetty on osallisena rikokseen.

14. EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentissa säädetään niin sanotusta erityissäännöstä. Sen mukaan jäsenvaltiosta Suomeen luovutettua henkilöä ei saa asettaa syytteeseen tai rangaista tai häneltä riistää vapautta muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, joka oli luovuttamisen perusteena. Pykälän 2 momentin mukaan kieltoa ei sovelleta muun muassa silloin, jos 3) rikosoikeudenkäynti ei johda luovutetun henkilön vapautta rajoittavaan toimenpiteeseen, 5) henkilö on suostunut luovuttamiseensa ja luopunut vetoamasta 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon, 6) henkilö on luovuttamisensa jälkeen nimenomaisesti luopunut vetoamasta 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon tiettyjen luovuttamista edeltäneiden tekojen osalta tai 7) henkilön luovuttanut jäsenvaltio antaa suostumuksensa kiellosta poikkeamiseen.

15. EU-luovuttamislailla on saatettu voimaan neuvoston 13.6.2002 tekemä puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (2002/584/YOS). Puitepäätöksen 27 artiklan 2 kohdan mukaan luovutettua henkilöä ei saa syyttää, tuomita tai muuten riistää häneltä vapautta ennen kyseistä luovuttamista tehdystä muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta, lukuun ottamatta muun muassa kyseisen artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tapauksia. Sanotun 3 kohdan mukaan artiklan 2 kohtaa ei sovelleta muun muassa, jos rikoksesta ei voi seurata vapaudenmenetystä käsittävää rangaistusta (alakohta b), henkilö on suostunut luovuttamiseensa sekä mahdollisesti luopunut vetoamasta erityissääntöön (alakohta e), henkilö on luovuttamisensa jälkeen nimenomaisesti luopunut vetoamasta erityissääntöön tiettyjen luovuttamista edeltäneiden tekojen osalta (alakohta f) tai henkilön luovuttanut täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen antaa suostumuksensa 4 kohdan mukaisesti (alakohta g). Puitepäätöksen 27 artiklan 4 kohdan mukaan suostumusta on pyydettävä täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta. Suostumus annetaan, jos rikoksesta, jonka perusteella sitä pyydetään, voitaisiin luovuttaa puitepäätöksen määräysten nojalla. Suostumus on evättävä 3 artiklassa mainituilla perusteilla ja muuten se voidaan evätä ainoastaan 4 artiklassa mainituilla perusteilla.

16. Puitepäätösten osalta on voimassa vastaava yhdenmukaisen tulkinnan periaate kuin direktiivien osalta. Kansallisen tuomioistuimen on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.

17. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tuomiollaan 1.12.2008 asiassa C-388/08 PPU, Leymann ja Pustovarov antanut ennakkoratkaisun puitepäätöksen 27 artiklan tulkinnasta. Tuomion mukaan sen selvittämiseksi, onko kyseessä oleva rikos puitepäätöksen 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu muu rikos kuin se, joka oli luovuttamisen perusteena, kun tällainen muu rikos edellyttää tämän puitepäätöksen 27 artiklan 3 kohdan g alakohdassa ja 4 kohdassa tarkoitetun suostumusmenettelyn toteuttamista, on tarkistettava, ovatko rikoksen keskeiset osatekijät, sellaisina kuin ne ilmenevät pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa tehdystä kyseisen rikoksen oikeudellisesta kuvauksesta, ne osatekijät, joiden perusteella henkilö on luovutettu, ja vastaavatko pidätysmääräyksessä oleva tiedot ja myöhemmässä oikeudenkäyntiasiakirjassa mainitut tiedot riittävästi toisiaan. Ajankohtaa ja paikkaa koskevat muutokset ovat sallittuja, kunhan ne perustuvat tietoihin, jotka on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa pidetyn menettelyn aikana kerätty pidätysmääräyksessä kuvatuista teoista, kunhan ne eivät muuta rikoksen luonnetta ja kunhan niistä ei aiheudu kieltäytymisperusteita, joista säädetään kyseisen puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa.

Ovatko toissijaiset syytteet koskeneet muuta rikosta

18. Nyt kysymyksessä olevalta osin A:n pidätysmääräyksessä ja siihen perustuneessa luovuttamispäätöksessä luovuttamisen perusteeksi on EU-luovuttamislain 14 §:n ja puitepäätöksen 8 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti ilmoitettu puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu petos ja sovellettavaksi lainkohdaksi rikoslain 36 luvun 2 §:ssä tarkoitettu törkeä petos. Pidätysmääräyksessä esitettyjen teko-olosuhteiden kuvausten mukaan A oli 18.10.1999, 22.12.1999 ja 20.3.2000 erehdyttänyt asianomistajia luovuttamaan Sri Lankassa sijaitsevien määräalojen kauppahinnat salaamalla sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan täyttää kaupan ehtoja aiheuttaen siten asianomistajille taloudellista tappiota. Alkuperäisten, törkeää petosta koskevien syytteiden teonkuvaukset ovat edellä kohdassa 9 todetuin tavoin olennaisesti vastanneet pidätysmääräyksessä esitettyjä kuvauksia. Käräjä- ja hovioikeudessa esitettyjen toissijaisten, törkeää kavallusta koskevien syytteiden teonkuvausten mukaan A oli huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana anastanut haltuunsa saamat kauppahinnat tai jättänyt tilittämättä sen osan kauppahinnoista, jotka hän oli saanut myydessään määräalat edelleen.

19. Luovuttamispäätöksen perusteena olleen pidätysmääräyksen ja toissijaisten kavallussyytteiden mukaiset teonkuvaukset ovat liittyneet sinänsä samaan historialliseen tapahtumainkulkuun. Molemmissa on ollut kysymys siitä, että A on asianomistajien kanssa solmimiinsa kiinteistönkauppoihin liittyneellä rikollisella menettelyllään aiheuttanut asianomistajalle näiden A:lle maksamia kauppahintoja tai niiden osaa vastanneet vahingot.

20. Luovuttamispäätöksen perusteena olleen pidätysmääräyksen ja toissijaisten syytteiden teonkuvaukset ovat kuitenkin monilta kohdiltaan eronneet toisistaan. Pidätysmääräyksen mukaisten petosrikoksia koskeneiden teonkuvausten mukaan A oli saanut kauppahinnat haltuunsa erehdyttämällä asianomistajat kauppoihin, kun taas toissijaisten kavallussyytteiden mukaan hän oli sittemmin anastanut sinänsä laillisesti haltuunsa saamansa kauppahinnat laiminlyömällä palauttaa asianomistajille näille kuuluvat kauppahinnat tai niiden osan. Toissijaisissa syytteissä on näin ollen ollut kysymys toteuttamistavaltaan toisenlaisesta kiinteistönkauppojen kauppahintojen laittomaan saamiseen liittyneestä rikoksesta kuin pidätysmääräyksessä. Koska toissijaisten syytteiden mukaan kavallukset on katsottu tehdyiksi vasta siinä vaiheessa (huhtikuun 2001 ja vuoden 2002 välisenä aikana), kun A:n olisi tullut palauttaa haltuunsa saamat kauppahinnat asianomistajille, myös kavallussyytteiden mukaiset tekoajankohdat ovat myöhempiä kuin pidätysmääräyksessä todettujen petosten tekoajat, joiksi on ilmoitettu kauppojen solmimisajankohdat 18.10.1999, 22.12.1999 ja 20.3.2000.

21. Toissijaisten syytteiden mukaiset muutokset teonkuvauksissa ovat ilmeisesti sinänsä perustuneet siihen, että oikeudenkäynnin kestäessä kuva A:n menettelystä Sri Lankassa hänen sieltä välittämiensä maa-alueiden rekisteröintitoimien, maa-alueiden edelleen luovuttamisen ja hänen haltuunsa saamien kauppasummien osalta on täsmentynyt. Muutokset teonkuvauksissa eivät myöskään ole olennaisesti muuttaneet kysymyksessä olevien rikosten luonnetta siinä mielessä, että kysymys on edelleenkin ollut samojen asianomistajien maksamiin samoihin kauppahintoihin kohdistuneista varallisuusrikoksista.

22. Edellä kohdassa 20 mainitut muutokset teonkuvauksissa ja rikosten toteuttamistavoissa ovat kuitenkin merkinneet sovellettavien tunnusmerkistöjen ja tekojen rikosoikeudellisen luonnehdinnan muuttumista erehdyttämiseen perustuvista petosrikoksista anastusrikoksiksi. Tällä on merkitystä myös puitepäätöksen 2 artiklan 2 kappaleen soveltamisen kannalta.

23. Puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan siinä luetelluista rikoksista, kuten petoksesta, sellaisina kuin ne määritellään pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion lainsäädännössä, jos niistä pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus, jonka enimmäisaika on vähintään kolme vuotta, luovutetaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella puitepäätöksen edellytysten mukaisesti ja kaksoisrangaistavuutta tutkimatta. Puitepäätöksen 2 artiklan 4 kohdan mukaan muiden kuin 2 kohtaan sisältyvien rikosten osalta luovuttamisen edellytykseksi voidaan asettaa se, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena olevat teot ovat täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikoksia niiden rikostunnusmerkistöstä tai luokittelusta riippumatta. Puitepäätöksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos jossakin 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista tapauksista eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena oleva teko ei ole rikos täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

24. Luovuttamispäätöksen perusteena olleet petokset ovat sellaisia puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja rikoksia (niin sanottuja listarikoksia), joista rikoksesta epäilty luovutetaan puitepäätöksen edellytysten mukaisesti teon kaksoisrangaistavuutta tutkimatta. Sitä vastoin toissijaisissa kavallussyytteissä kuvatut anastusrikokset eivät sisälly puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin rikoksiin. Niiden osalta täytäntöönpanovaltio voi siten asettaa luovuttamisen edellytykseksi sen, että teot ovat myös täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikoksia. Näin ollen nyt kysymyksessä olevat teonkuvausten ja tunnusmerkistöjen muutokset ovat merkinneet sitä, että toisin kuin luovutuksen perusteena olleet rikokset toissijaisten syytteiden mukaiset rikokset ovat sellaisia, joista luovuttamiseen liittyy harkinnanvarainen kieltäytymisperuste.

25. Luovuttamisen perusteena olleiden rikosten keskeiset osatekijät ovat siis kohdassa 20 todetuin tavoin eräiltä osin poikenneet toissijaisten syytteiden mukaisten rikosten osatekijöistä. Muutokset teonkuvauksissa ja tunnusmerkistöissä ovat lisäksi kohdassa 24 todetuin tavoin olleet merkityksellisiä eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän mukaisten kieltäytymisperusteiden ja suostumusmenettelyn kannalta. Näin ollen on perusteltua päätyä siihen, että A:han syytekohtien 7 - 9 osalta kohdistetut toissijaiset rangaistusvaatimukset ovat EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentissa ja puitepäätöksen 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla koskeneet muita kuin luovuttamisen perusteena olleita rikoksia. Sen vuoksi syytteiden muuttaminen on lähtökohtaisesti edellyttänyt EU-luovuttamislain ja puitepäätöksen mukaista A:n tai täytäntöönpanovaltion suostumusta.

Suostumus muusta rikoksesta syyttämiselle

26. EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitetun erityissäännön mukaista kieltoa syyttää tai rangaista luovutettua henkilöä muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta ei noudateta 2 momentissa mainituissa tapauksissa. Näistä kysymykseen voi tässä tapauksessa tulla edellä kohdassa 15 selostetut 58 §:n 2 momentin 3, 5, 6 tai 7 kohdassa mainitut poikkeukset, joista kolme viimeksi mainittua koskevat luovutettavan henkilön tai täytäntöönpanovaltion suostumusta kiellosta poikkeamiselle.

27. A:n ei ole väitetty Liettuasta luovuttamisensa yhteydessä luopuneen EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaisesti vetoamasta lain 58 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kieltoon. A on tosin luovuttamisensa jälkeen Helsingin käräjäoikeudessa 12.4.2006 antanut yleisluontoisen lausuman, jonka mukaan hän suostui siihen, että häntä voitiin syyttää muistakin kuin luovuttamispäätöksessä mainituista teoista. Tämä A:n lausuma ei kuitenkaan osoita, että hän olisi EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin 6 kohdassa ja puitepäätöksen 27 artiklan 3 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla luovuttamisensa jälkeenkään nimenomaisesti luopunut vetoamasta erityissäännön tarkoittamaan kieltoon tiettyjen eli toissijaisissa syytteissä kuvattujen tekojen osalta. A:n Suomeen luovuttaneen Liettuan asianomaisen oikeusviranomaisen ei myöskään ole selvitetty antaneen EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin 7 kohdassa ja puitepäätöksen 27 artiklan 3 kohdan g alakohdassa tarkoitettua suostumusta pykälän 1 momentissa tarkoitetusta kiellosta poikkeamiseen.

EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin 3 kohdan merkitys

28. EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan pykälän 1 momentin mukaista kieltoa ei kuitenkaan sovelleta myöskään silloin, jos rikosoikeudenkäynti ei johda luovutetun henkilön vapautta rajoittavaan toimenpiteeseen. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on edellä kohdassa 17 mainitussa tuomiossaan 1.12.2008 asiassa C-388/08 PPU, Leymann ja Pustovarov tämän kysymyksen osalta katsonut, että mainittua lainkohtaa vastaavassa puitepäätöksen 27 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettua poikkeusta on tulkittava siten, ettei se sellaisenaan estä rikossyytteen nostamista muustakin kuin luovuttamisen perusteena olevasta teosta eikä rangaistukseen tuomitsemistakaan ennen puitepäätöksessä tarkoitetun suostumuksen saamista täytäntöönpanovaltion viranomaiselta, kunhan luovutetun henkilön vapautta ei sanotulla perusteella rajoiteta ennen suostumuksen hankkimista. Tuomiossa on nimittäin todettu, että kun kyse on muusta rikoksesta kuin siitä, joka oli luovuttamisen perusteena, suostumusta on pyydettävä puitepäätöksen 27 artiklan 4 kohdan mukaisesti, ja se on saatava, jos vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide on pantava täytäntöön. Luovutettu henkilö voidaan asettaa syytteeseen ja tuomita mainitun kaltaisesta rikoksesta ennen kyseisen suostumuksen saamista, mikäli tällaista rikosta koskevaa syytettä nostettaessa tai tuomiota annettaessa ei sovelleta mitään vapauden rajoitusta koskevaa toimenpidettä. Mainitun 27 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettu poikkeus ei kuitenkaan ole esteenä sille, että luovutettuun henkilöön kohdistetaan vapauden rajoitusta koskeva toimenpide ennen suostumuksen saamista, mikäli tällaiselle toimenpiteelle on laillinen peruste muiden käsiteltävinä olevien eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä mainittujen syytteiden vuoksi.

29. A on tuomittu nyt käsiteltävänä olevien syytekohtien 7 - 9 mukaisten toissijaisten syytteiden tarkoittamien rikosten lisäksi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioista ilmenevistä 40 muusta rikoksesta yhteiseen kahden vuoden neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. A on ollut vapautensa menettäneenä 4.11. - 21.11.2003 ja 7.3. - 11.10.2006. Hovioikeus on 16.9.2008 antamallaan tuomiolla määrännyt A:n vangittavaksi, mutta A:ta ei ole tuomion antamisen jälkeen tavoitettu. Korkein oikeus on kieltänyt hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon päätöksellään 1.4.2009.

30. A:n jo toteutuneelle vapaudenmenetykselle on ollut laillinen peruste muiden kuin nyt kysymyksessä olevien syytteiden johdosta, eikä syytekohdissa 7 - 9 tarkoitettujen toissijaisten syytteiden tutkimiselle ja A:n tuomitsemiselle niistä ole sinänsä ollut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainittu kannanotto huomioon ottaen estettä. A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä ennen kuin Liettuan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on antanut puitepäätöksen 27 artiklan 3 kohdan g alakohdassa ja EU-luovuttamislain 58 §:n 2 momentin 7 kohdassa tarkoitetun suostumuksen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon. EU-luovuttamislain 58 §:n 3 momentin mukaan Suomessa 2 momentin 3 kohdan nojalla tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevaa suostumusta voi pyytää Rikosseuraamuslaitos.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Tuomiota ei saa A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta panna täytäntöön ennen kuin Liettuan asianomainen oikeusviranomainen on antanut siihen hovioikeuden tuomion tuomiolauselman kohdissa 7, 8.2 ja 9 mainittujen rikosten osalta suostumuksensa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas (eri mieltä), Gustav Bygglin (eri mieltä), Timo Esko (eri mieltä) ja Jukka Sippo. Esittelijä Anu Juho.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Esko: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden tuomiosta siltä osin kuin siinä on katsottu (kohta 11), ettei syytekohtia 7 ja 9 koskevien toissijaisten rangaistusvaatimusten tutkimiselle ollut estettä sen johdosta, että ne oli esitetty vasta hovioikeudessa.

Kuten Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä 2003:12 ilmenee, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan rikosasian vastaajalla on oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista sekä riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan. Tämän mahdollistamiseksi on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetty pääsäännöksi, ettei nostettua syytettä saa oikeudenkäynnin aikana muuttaa. Saman momentin toisen virkkeen mukaan syyte voidaan laajentaa koskemaan saman vastaajan tekemää toista tekoa, jos tuomioistuin esitettävään selvitykseen ja muihin seikkoihin nähden katsoo sen soveliaaksi. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 82/1995 vp s. 76) mukaan tämä poikkeussäännös ei ole kuitenkaan tarkoitettu sovellettavaksi ylemmässä tuomioistuimessa.

Nyt esillä olevassa tapauksessa alkuperäisen syytteen kohdat 7 ja 9 ovat koskeneet törkeitä petoksia, joiden tekoajankohdat ovat olleet 22.12.1999 ja 20.3.2000. Toissijaisen syytteen sisältämien törkeitten kavallusten tekoajat olivat puolestaan huhtikuun 2000 ja vuoden 2002 välinen aika. Petosrikos ja kavallusrikos ovat tunnusmerkistötekijöiltään toisistaan poikkeavat ja ne ovat tarkoitetut käsittämään erilaisia rikollisia menettelytapoja, kuten rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäistä vaihetta koskevasta hallituksen esityksestäkin ilmenee (HE 66/1988 vp s. 29 ja 127 - 128). Tekojen muuttunut rikosoikeudellinen luonnehdinta on vaikuttanut muun muassa siihen, että A:n rikollinen tahdonmuodostus on ollut sisällöltään erilainen, alkanut eri ajankohtina ja ollut myös kestoltaan erilainen.

A:n toiminta on siis hovioikeudessa esitetyn syytteen mukaan tullut arvioitavaksi toisenlaisen tarkoituksen valossa kuin käräjäoikeudessa esitetyssä syytteessä on kuvattu. Vaikka asianomistajataho ja rikoksella aiheutettu rahamääräinen vahinko ovat olleet samat sekä alkuperäisessä että toissijaisessa syytteessä, katson, että syytteiden sanotut erot ovat johtaneet siihen, ettei A:lla ole ollut riittäviä edellytyksiä valmistella puolustustaan. Tämän vuoksi olen sitä mieltä, ettei hovioikeuden olisi pitänyt tutkia syytettä siltä osin kuin vasta siellä esitetyissä syytteissä A:lle vaadittiin rangaistusta törkeästä kavalluksesta.

Niiltä osin kuin olen äänestyksen tuloksen johdosta velvollinen lausumaan asiasta enemmälti, ilmoitan yhtyväni Korkeimman oikeuden ratkaisuun.

Oikeusneuvos Bygglin: Erimielisyyteni koskee tuomiolauselmasta ilmenevää A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevaa lausumaa, jossa koko rangaistuksen täytäntöönpano määrätään riippumaan Liettuan asianomaisen oikeusviranomaisen suostumuksesta, sekä tällaisen rangaistuksen määräämistä käsillä olevassa tilanteessa kuulematta vielä asianosaisia hovioikeuden tuomiolauselman kohdissa 7, 8.2 ja 9 mainituista rikoksista.

Totean, että laissa ei ole nimenomaisia säännöksiä, joiden perusteella yhteisenkin vankeusrangaistuksen täytäntöönpano olisi määrättävä ehdolliseksi, jos siihen sisältyy rangaistuksia sellaisista teosta, joista syyttäminen edellyttää vieraan valtion oikeusviranomaisten suostumusta eikä suostumusta ole oikeudenkäynnin aikana saatu. Toisaalta on enemmistön mainitsemilla perusteilla selvää, ettei rangaistuksia suostumusta edellyttämistä teoista saa panna täytäntöön ennen kuin suostumus on saatu, vaikka teoista voidaankin ennen suostumuksen saamista tuomita rangaistus. Rikoslain säännöksiä yhteisestä rangaistuksesta valmisteltaessa nyt käsillä olevaa ongelmaa ei ole voitu ennakoida.

Yhteisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon ehdollisuus on erityisen ongelmallinen silloin, kun ulkomaisella oikeusviranomaisella, kuten tässä tapauksessa, on harkintavaltaa sen suhteen, antaako se suostumuksensa vai ei. Tuomion saatua lainvoiman yhteisestä rangaistuksesta ei enää voi erottaa ja poistaa sellaista osaa, joka lukeutuisi rikokseen, josta tuomittavan rangaistuksen täytäntöönpanoon ei saada suostumusta. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännökset tuomion purkamisesta rikosasiassa eivät näyttäisi soveltuvan tällaisen täytäntöönpanoltaan ehdollisen tuomion purkamiseen siinä tapauksessa, että suostumus jää saamatta. Ulkomaisen oikeusviranomaisen suostumuksen puuttuminen vähäisenkin rikoksen osalta saattaisi näin ollen johtaa siihen, ettei pitkääkään yhteistä vapausrangaistusta miltään osin pantaisi täytäntöön. Tällaista lopputulosta oikeudenkäynnille ei monestakaan syystä voi pitää hyväksyttävänä. Pidän tarpeellisena ennen asian ratkaisemista vielä välitoimella varata asianosaisille mahdollisuus lausua erityisesti sen varalta, että asiassa päädyttäisiin, päinvastoin kuin hovioikeus, katsomaan hovioikeuden tuomiolauselman kohdissa 7, 8.2 ja 9 mainittujen tekojen olevan muita kuin S:n Suomeen luovuttamisen perusteena olevia rikoksia.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena heti ottamaan kantaa A:lle tuomittavaan rangaistukseen katson, että A:lle on siinä tilanteessa yhden yhteisen rangaistuksen sijasta tuomittava kaksi rangaistusta. Samaa vastaajaa koskevat syytteet voidaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 5 §:n nojalla ratkaista erikseen, jos se on asian kannalta perusteltua. Tuomitsen A:n heti yhteiseen rangaistukseen kaikista niistä teoista, joiden osalta suostumusta ei enää tarvita rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi. Kohdissa 7, 8.2 ja 9 mainittujen rikosten osalta jatkan syytteiden käsittelyä ja määrään edellä kuvaamani välitoimen tehtäväksi. Näiltä osin tuomitsen rangaistuksen välitoimen jälkeen, jollei ole osoitettavissa, että Liettuan oikeusviranomaiset vastustavat A:n tuomitsemista mainituista teoista tai muuta syytä rangaistukseen tuomitsematta jättämiseen ilmenee. Rangaistusta määrätessäni näistä rikoksista otan rangaistusta alentavana seikkana huomioon nyt tuomitsemani rangaistuksen siten, että vankeusrangaistusten yhteenlaskettu pituus olisi Korkeimman oikeuden tuomitseman yhteisen rangaistuksen pituinen.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:lle kaikista teoista tuomittavasta yhteisestä rangaistuksesta ilmoitan, että olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Tulokas: Yhdyn Korkeimman oikeuden enemmistön kantaan siltä osin kuin kysymys on syyttäjän oikeudesta esittää toissijainen rangaistusvaatimus hovioikeudessa.

EU-luovuttamislain 58 §:n 1 momentin ja sen taustalla olevan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä annetun neuvoston puitepäätöksen 27 artiklan 2 kohdan tulkinnan osalta kantani sen sijaan poikkeaa enemmistön kannasta. A:n luovuttamisen perusteena olleen pidätysmääräyksen teonkuvauksessa tosiasiallinen ulkoinen tapahtumienkulku, asianomistajat ja muut olennaiset seikat on niin tarkoin kuvattu kuin esitutkintavaiheessa voidaan edellyttää. Oikeudenkäynnin aikana esitettyjen toissijaisten syytteiden osalta kysymys on samojen tekojen vaihtoehtoisesta rikosoikeudellisesta luonnehtimisesta. Syytteiden erot koskevat lähinnä subjektiivisia seikkoja, joiden osalta oikeudenkäynnin aikana on saatu lisäselvitystä. Rangaistusasteikko on törkeästä petoksesta ja törkeästä kavalluksesta sama. Luovutettavan oikeusturvan kannalta oikeudenkäynnin aikana esiin tulevat vaihtoehtoiset rikosnimikkeet eivät yleensä ole olennaisia. Merkitystä on vain sillä, ettei syytteitä nosteta muista teoista kuin niistä, joita luovuttamispäätös koskee. Näillä perusteilla hylkään valituksen ja hyväksyn hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Niiltä osin kuin olen äänestyksen tuloksen johdosta velvollinen lausumaan asiasta enemmälti, ilmoitan yhtyväni Korkeimman oikeuden ratkaisuun.